Koirakilpailut

Kilpailemisesta kiinnostuneet saattavat innostua erilaisista lajeista koiran kanssa. Tällöin koira kannattaa kouluttaa ammattilaisen avustuksella alusta asti. Karvakuonon terveyteen ja ylläpitoon tulee panostaa tällöin jopa normaalia paremmin. Koiranäyttelyissä arvioidaan koiran ulkonäköä rodun mittapuun puitteissa. Sen tulee täyttää rodun määritykset värin, korkeuden ja muiden ulkoisten piirteiden suhteen. Koiran tulee myös osata käyttäytyä kilpailussa, jossa tuomari tarkistaa sen kulkua omistajan rinnalla ja paikallaanoloa arviointia varten. Koiranäyttelyitä järjestetään niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hyvä tapa aloittaa on olla yhteydessä paikalliseen koirajärjestöön ja koiran mahdolliseen rotujärjestöön, joista saa lisää tietoa näyttelyistä.Agility on koirien esteratakilpailu, jossa eri kokoiset koirat kisaavat omissa sarjoissaan suorittaen esteen mahdollisimman virheettömästi. Lajissa on mahdollisuus parantaa suoritusta ja se on hyvä tapa aktivoida koiran oppimishalua, sillä se saa mielihyvää oppiessaan ja saadessaan siitä kiitosta.Toinen laji, jossa omistajan ja koiran keskinäinen yhteistyö nousee tärkeäksi, on koirien frisbee – syke nousee molemmilla ja koira saa kaipaamaansa liikuntaa sekä tehtävän hyppiessään frisbeen perässä. Kyseessä on edullinen harrastus, jota voi harrastaa melkein missä vain.Aktiivisen liikkujan lajeja ovat erilaiset valjakkourheilulajit, joita voidaan harrastaa niin lumisessa kuin kuivassakin maastossa koiravaljakon kanssa. Tähän lajiin soveltuvat vain tietyt rodut ja harrastus vaatii jo enemmän kouluttamista ja panostamista lajiin.Koira on erinomainen ystävä metsästäjälle. Erityisesti metsälle jalostetut yksilöt nauttivat harrastuksesta, jossa niiden luontainen vietti pääsee oikeuksiinsa. Koiran kanssa voi harrastaa myös jäljitystä ja lukuisia muita lajeja, jotka usein lähentävät omistajaa ja koiraa keskenään. Mikäli koira on nimenomaan tarkoitettu harrastus- eikä kilpaseuralaiseksi, kannattaa lukea myös artikkelimme Koiraharrastuksia.

Norval O'Keefe